Vihreät/PROperuskoulu2007ehdokkaita

.......................................................................................................................


Sirkku Angervo
PRO PERUSKOULU
Pro peruskoulu

Koulutuksesta lähtee kaikki! Vanhenevalla Suomella ei ole varaa koulupudokkaisiin. Keskeisiä tavoitteita perusopetuksessa on ryhmäkoon pienentäminen, riittävän erityisopetuksen saaminen ja oppilashuollon vahvistaminen, siten että opetussuunnitelman tavoitteet voivat kaikkien oppilaiden kohdalla toteutua.

Erityisopetusta ja opinto-ohjausta tulee olla riittävästi tarjolla myös lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Erityisopetuksessa painopiste alkuopetukseen – varhainen puuttuminen ja kuntoutus on paras onnistumisen tae.

Yhtenäinen peruskoulussa on syytä huomioida toimiva koulun koko, jotta myös yksilöllinen huomio ja oppilaan tuntemusmahdollistuvat. Samasta työstä tulee olla sama palkka.

Aamu- ja iltapäivätoiminta pitää saada kuntoon sitä tarvitseville alakoululaisille riittävällä lisärahoituksella - ei kokopäiväkoululla!
Taito- ja taideaineiden opetukseen kannattaa panostaa selvästi nykyistä enemmän. Täydennyskoulutus tukee osaltaan opettajien jaksamista muuttumassa maailmassa.

Maahanmuuttajataustaisten valmistava opetus, kotikielen ja s2 –opetus täytyy turvata oikea-aikaisena ja riittävänä. Nivelvaiheen periaatteena on oltava saattaen vaihdettava –periaate, joka on resurssoitava riittävästi.

”Merkittävämpää kuin se, mitä oppilas oppii opinto-suunnitelmasta,
on se, mitä hän oppii itsestään!”

Sirkku Ingervo
kaupunginvaltuutettu( vihr.)
Helsinki
• kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja
• erityisopettaja
• opinto-ohjaaja
• OAJ-valtuutettu
• www.sirkkuingervo.fi
..................................................................................................................

Janina Andersson
OPETTAJA- MITEN VOIT?


Esikoiseni on nyt ollut jo neljä ja puoli vuotta koululainen. Hänen ensimmäisinä viikkoina katselin puoliksi ylpeänä ja puoliksi peloissani pienen poikani perään hänen kadotessaan kouluvilinään. Nyt tunnen enää pelkästään ylpeyttä ja iloa kun mielestäni jo aika iso poikani helpottaa pikkuveljensä alkutaivalta samassa koulurakennuksen eskarissa.

Tästä saan suureksi osaksi kiittää ihanaa ensimmäistä opettajaa, joka hartiavoimin teki työtä me-hengen saamiseksi luokkaan. Ilo oppia ja usko itseensä ovat suurenmoisia lahjoja, joiden antamisessa opettaja voi olla mukana. Mietin usein sitä, miten opettaja jaksaa päivästä ja viikosta toiseen innostaa ja tukea kaikkia luokan 25 oppilasta. Mielestäni korkeintaan 20 oppilasta pitäisi olla rajana luokan koolle. Olen aidosti huolissani opettajan jaksamisesta.

Oppilaiden rinnalla koulun tärkein voimavara ovat todellakin opettajat. Meillä on erittäin päteviä opettajia ja monista muista maista poiketen meillä myös ala-asteen opettajat suorittavat ylemmän korkeakoulu tutkinnon. Tiedon jakamisen rinnalla opettajan työssä korostuu yhä enemmän oppimaan ohjaaminen. Elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti tieto voi vanhentua ja muuttua, mutta ihmisen tiedonjano on ikuinen. Maailma ei ole koskaan valmis, mutta harjoittelemalla ja uusia kysymyksiä esittämällä me ymmärrämme sitä yhä enemmän ja osaamme siksi toimia siinä paremmin. Samanaikaisesti kuitenkin monilta oppilaalta puuttuu sellainen ehjä minäkuva ja perusturva jonka varaan voisi rakentaa näin vaativaa oppimiskäsitystä. Opettajia ei saa jättää tässä haasteessaan yksin. He tarvitsevat koulutusta ja muita aikuisia vaativaan työhön. Lisäresurssit ja kokonaistyöaikaan siirtyminen voivat olla yksi konkreettinen keino.

Vastuu koulutuksen laadusta on yhä enemmän siirtynyt paikallistasolle. Kuntalaiset ja vanhemmat ovat itse käytännössä tärkeitä opetuksen kehittäjiä. Valtiovallan ohjaavan roolin heikkeneminen ei kuitenkaan tarkoita vastuuttomuutta. Koulutus ja lasten oikeudet ovat perusoikeuksia, jotka ovat valtiovallan erityisen tärkeä tehtävä. Hyvä keino valtiovallalta huolehtia tästä tehtävästä on huolehtiminen siitä, että kunnilla on riittävästi voimavaroja tehtäviensä suorittamiseen.

Janina Andersson (vihreä kananedustaja)
Varsinais-Suomi
www.janina.fi
........................................................................................



Minna Kilpala:
PRO PERUSKOULU KIRJOITUKSENI


Jokaisella suomalaisella lapsella on oikeus peruskouluun. Samalla se on myös jokaisen suomalaisen lapsen velvollisuus. Peruskoulun pitäisi olla kaikille lapsille mukava paikka, jossa opitaan elämässä tarvittavia asioita. Näin se ei kuitenkaan välttämättä aina ole. Syitä on moninaisia, tässä niistä muutama.
- Monien koulujen kunto voi olla niin huono, että niissä sairastuu. Terveyttään ei kenenkään pitäisi joutua uhraamaan, vaan kouluille on osoitettava terveet tilat.
- Persoonalliset lapset yritetään valaa samaan muottiin kuin "kaikki muutkin". Lapsille on annetta oikeus olla oma itsensä. Koulujen pitää tukea erilaisuutta eikä tukahduttaa sitä.
- Kyläkoulut kunniaan! Peruskoulujen ei ole pakko olla isoja "tehtaita", joissa lapset ovat vain nimiä listassa. Pienet, erityisen hyvin pienille lapsille sopivat yhteisöt ovat arvokkaita opetusympäristöjä ja niiden arvo on tunnustettava. Kyläkoulujen lakkauttaminen on lopetettava.
- Osa oppilaista jää heitteille. Luokkakokojen pitää olla sopivia ja erityisopetusta tarvitseville pitää olla erityisopetusta. Opettajien pitää pystyä huomioimaan luokan jokainen lapsi.

Nykypäivänä kasvatus on yhä enemmän koulujen harteilla. Koulu ei voi tehdä kaikkea kasvatustyötä vanhempien puolesta. Perheille on saatava lisää aikaa; vanhemmilla pitää olla mahdollisuus osallistua lapsen kasvatukseen. Työ ja lapset eivät saa olla keskenään vaihtoehtoisia. Koulun kasvatuksen pitää tukea enemmän tasa-arvoa ja oppilaiden erilaisuutta. Vanhoista ennakkoluuloista ja epätasa-arvoista on voitava luopua.

Sijoitus lapsiin on sijoitus tulevaisuuteen.

Minna Kilpala
Keski-Suomen Vihreä ehdokas
www.minnakilpala.fi

.......................................................................................................


Petri Ojanen
PERUSKOULUTUS ON YHTEISKUNNAN POHJA

Peruskoulutus näyttää jäävän jatkokoulutuksen jalkoihin. Yhdeksän vuotta peruskoulun (silloisen yläasteen) opettajana ja nyt aikuiskoulutuksessa toimivana on näkemys koko koulutuskentästä.

Perusopetuksessa luokkakoot suurenevat rahan kustannuksella – näin ei saa olla. Luokkakoon pitää päinvastoin pienentyä oppilaiden ”erilaistuessa”. Tällä tarkoitan enenevää yksilöllisen tuen tarvetta ja monikulttuurisuutta. Opettajat ovat kovien haasteiden edessä ja heillä tulisikin olla mahdollisuudet koulutukseen uusien haasteiden edessä.

Kouluavustajat ovat ehdoton apu opettajan työhön ja heitä tarvitaan. Joissain tapauksissa voisi kuitenkin olla toimivampi ratkaisu palkata lisää opettajia ja pienentää ryhmäkokoa. Valtion tehtävä on taata resurssit ja myös valvoa niitä. Terveydenhoidon puolella lääninhallitukset antavat ohjeita hoitajien resursointiin – tarvitaanko sitä myös opetuspuolella?

Erityisopetukseen tulee kiinnittää huomiota – peruskoulussa annettu erityisopetus kasvaa korkoa jatko-opinnoissa. Ajatukset totaalisesta inkluusiosta ovat toiveunta. Erityiskouluja tarvitaan jatkossakin. Myös erityisen lahjakkaat oppilaat tarvitsevat erityisopetusta.

Valtionosuusjärjestelmää on muutettava siten, että peruskoululle suunnattu raha myös päätyy sinne minne se on tarkoitettu. Osuusjärjestelmä on muutenkin niin kummallinen, ettei suurin osa kuntapäättäjistä edes tiedä miten se toimii. Myös koulujen rakentamiseen ja korjauksiin on valtiolta löydyttävä rahaa.

Kuntien tulee pitää huolta yksittäisistä opiskelijoistakin. Koulumatkat eivät saa tulla liian pitkiksi esim. linja-auto vuorojen lakkauttamisen johdosta. Pienillä kyläkouluilla on oma arvonsa ja liian hätiköidyillä päätöksillä ei niitä tule lopettaa. Moninaisuus on rikkautta.

Nykyinen peruskoulu toimii hyvin ja niin sen on toimittava jatkossakin. Kansanedustajana lupaan pitää huolto peruskoulutuksesta.

Petri Ojanen, Häme/Janakkala
tietotekniikan suunnitteleva opettaja
kunnanvaltuutettu, hallituksen jäsen
maakuntavaltuutettu
kuntaliiton kulttuuri- ja koulutusasioiden neuvottelukunnan jäsen
Tervakosken koulun johtokunnan puheenjohtaja
(vihr)
........................................................................................................

Heikki Kallio
KOULUTUSPERUSTA

Ihmismielen oppimisprosessi on aina kiehtonut minua. Pari vuotta sitten sain tähän lähemmän tutustumismahdollisuuden, kun opetin shakkia noin 400:lle Vaasan koululaiselle. Vierailujeni yhteydessä havaitsin myös parannusmahdollisuuksia.

1. Luokkakoot ovat päässeet monesti liian suuriksi, joka johtaa siihen että opettajan aika yhtä oppilasta kohden on liian lyhyt. Tästä syystä tulee säätää koululuokalle maksimikoko.
2. Rauhattomuus on selkeästi lisääntynyt, joka rajoittaa keskittymismahdollisuuksia. Tavoitteisiin onkin selkeästi kirjattava
keskittymismahdollisuuksien takaaminen. On myös välttämätöntä ottaa riittävät keinot käyttöön koulukiusaamisen lopettamiseksi.
3. Oppilaiden arvioinnissa tulisi nykyistä enemmän korostaa ymmärrystä, eikä pelkkää tietomäärää. Pieni määrä ymmärrystä voittaa valtavan määrän tietoa.

Peruskoulu on satsaus tulevaisuuteen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että peruskoulun tulee omata tulevaisuuden välineitä kuten tietotekniikka. Peruskoulu on satsaus tulevaisuuteen joka maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. Tästä emme ota pois, tähän satsaamme.

Heikki Kallio (Vihreät) Vaasa
www.hkallio.net
.............................................................................................................


Anneli Suutari
TUKIOPETUS KUNNIAAN


Turussa pidettiin syksyllä seminaari jossa käsiteltiin runsaasti ennaltaehkäisevää työtä. Oikeustieteen tohtori Tapio Lappi-Seppälän tutkimuksissa käy selville että jos Suomessa annettaisiin 1miljoona € tukiopetukseen sillä rahalla pystyttäisiin ehkäisemään 260 vankilapaikkaa ja jos tuo sama summa laitettaisiin vanhempien tukemiseen ehkäistäisiin 110 vankilapaikkaa. Tämä avasi silmäni siitä että jaamme rahaa vääriin paikkoihin. Kouluille tulee antaa rahat jotta tuntikehys pysyisi alakoulun puolella 1.30 tai yli, ja yläkoulun puolella 1.90 tai yli. Kouluterveydenhoitajalla tulee olla aikaa muuhunkin kuin rutiinien hoitamiseen. Valtiovallan tulee määrätä maksimi oppilasmäärä / terveydenhoitaja. Kuntien oma määräysvalta on riistänyt opetuksesta, ja ennaltaehkäisevä työ on unohdettu. Nuorissa on Suomen tulevaisuus ja heihin satsaaminen tuo tuloksia, mutta ikävä kyllä se ei näy siinä ajassa jossa poliitikot tekevät omat päätöksensä. Yksilöllinen matka aikuisuuteen johtaa inhimilliseen lopputulokseen joiden hedelmästä saamme kaikki iloita.

Anneli Suutari , erikoissairaanhoitaja,
Varsinais-Suomi, vihreät
Kaarinan kaupungin valtuutettu ja -hallituksen jäsen
..........................................................................................

Heli Järvinen
KOULUJEN TÄYTYY VASTATA TARPEESEEN


On selvää, että kouluverkosto elää lasten lukumäärän mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lasten lukumäärän pudotessa myös kouluverkkoa tulee voida muuttaa ja toisinpäin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki kyläkoulut lopetetaan pelkin taloudellisin perustein. Kyläkoulut tarjoavat kodinomaista oppimista, mikä on erityisen tärkeää erityislasten kohdalla. Siksi koulujen koosta päätettäessä on painotettava myös sosiaalisia etuja ja tasapuolisia mahdollisuuksia erilaisille oppilaille. Panostus kyläkouluihin saattaa erityisoppilaiden kohdalla säästää kuluja paljon kalliimmista hoitoratkaisuista myöhemmin.
Kuntien ollessa puun ja kuoren välissä omine kouluratkaisuineen pitää muistaa, että oppilaan päivittäinen koulumatka ei saa kestää yli 2,5 tuntia. Vielä nyt sadoilla suomalaislapsilla se ylittyy, mikä on inhimillisesti liikaa.

Koulujen pitää vastata asukkaiden ja lasten tarpeeseen myös päivän pituuden suhteen. Päivähoitoa halvempi ja usein myös toimivampi vaihtoehto on järjestää aamu- ja iltapäivähoitoa omalla tutulla koululla. Sillä helpotetaan yksinhuoltajien ja monen muun töissä käyvän vanhemman tuskaa esimerkiksi aamuisin, kun pieni ekaluokkalainen pitäisi muuten jättää tyhjään kotiin.

Heli Järvinen (Vihr.), Kerimäki
kansanedustajaehdokas, Etelä-Savo
YTM, viestinnänopettaja, toimittaja
www.helijarvinen.fi
.......................................................................................
Eveliina Asikainen
PERUSKOULU - KOULUTKSEN PERUSTA

Suomalaisella peruskoululla menee nyt maailmalla hyvin, kun Pisa-tutkimusten tuloksia rummutetaan ja Euroopan maat haluavat löytää tavan päästä samaan. Samaan aikaan Suomessa tehdään päätöksiä, jotka vievät meitä kauemmas saavutuksistamme.

Olemme joutuneet vanhushysteriaan, emmekä uskalla satsata lapsiimme ja nuoriimme. Kuitenkin juuri hyvän peruskoulun tarjoaminen kaikille on varmin tapa onnistua yhä suurempien vanhusikäluokkien hoitamisessa. Meidän täytyy pitää huoli siitä, että nuoremme löytävät paikan tästä yhteiskunnasta, tekevät työtä ja osallistuvat. Niin meillä on varaa hoitaa vanhuksia.

Itselläni on kaksi ala-asteelaista, jotka ovat onneksi hyvin erilaisia ja saavat käydä sellaista koulua, jossa monenlaisia kykyjä kunnioitetaan. Ja se on kenties yksi suurimmista suomalaisen peruskoulun haasteista, kuinka tukea erilaisia lapsia tavallisissa luokissa. Enkä todellakaan tarkoita erityisilapsia, vaan sitä, että luokasta löytyy nopeampia, hitaampia, vilkkaampia, ketterämpiä, kömpelömpiä... ja kaikilla heistä on lahjansa ja heikkoutensa.

Kaikki he tarvitsevat mahdollisuuksia onnistua, saada kehuja ja kannustusta. Siihen tarvitaan monipuolinen opetussuunnitelma, monipuolisesti osaavat opettajat ja sopivan kokoiset luokat.
Lisäksi tarvitaan yhdessä tekemistä ja sellaista rauhaa, että luokasta voisi kehittyä yhteisö, porukka, kannustava joukko - ja olen tätä nähnytkin.

Ja peruskoulun jälkeen... Silloin toivon jokaisen jaksavan opiskella jonkin verran lisää tavalla tai toisella ja löytävän oman tiensä. Joillekin se onnistuu kerralla, toiset tarvitsevat useamman yrityksen. Tässä vaiheessa olen saanut olla monen tukena kansanopiston opettajana. Peruskoulun lisäksi olen valmis tekemään töitä sen eteen, että tässä maassa säilyy ja kehittyy muutenkin monimuotoinenen ja omaleimainen koulutusjärjestelmä.

Eveliina Asikainen
biologi, kansanopiston ja luonnonvara-alan opettaja
kaupunginvaltuutettu
Sastamalan opiston johtokunnan puheenjohtaja
Vihreä kansanedustajaehdokas Pirkanmaa / Vammala
www.eveasikainen.fi
............................................................................................

Markku Hannula
JULKINEN SEKTORI TARVITSEE LISÄÄ LÖYSÄÄ


Viimeisten parin vuosikymmenen aikana on julkisella sektrilla otettu ‘löysät pois’. Työ kouluissa, sairaaloissa ja yliopistoilla on muuttunut tiukemmin säädellyksi ja kontrolloiduksi samalla kun rahoitusta on vähennetty. Tämä näkyy lisääntyneenä työuupumuksena, ja nekin jotka kasvaneista työpaineista selviävät, eivät pysty tekemään työtään parhaalla mahdollisella tavalla. Tiettyyn rajaan asti stressi lisää luovan työn tuottavuutta, mutta liiallinen stressi ehkäisee luovuuden.
Toisten ihmisten kanssa tehtävä tunnetyö kasvattajana tai terveydenhoitajana myös edellyttää hyvää työssä jaksamista. Suomessa julkisella sektorilla on ammattitaitoisia ja sitoutuneita työntekijöitä, joilla olisi kyky ja halu kehittyä omassa työssään. Opettajalle on annettavaa aikaa opettaa, tutkijalle tutkia ja terveydenhoitajalle kohdata potilas.

Julkisen sektorin tiukentuminen näkyy huolestuttavasti myös koulujen toimintakentän kaventumisena. Hyvään opetukseen kuuluvat koulujen juhlat, harrastekerhot, ulkoilupäivät, museo- ja teatterivierailut sekä muut retket. Kun koulujen rahahanat ovat tiukemmalla, on näitä toimintoja karsittu tai niiden tekemiseen rahoitusta on siirretty vanhempien vastuulle. Etelä-suomen lääninhallitus on onneksi todennut, että perusopetuksen oltava maksutonta myös retkien osalta. Tällainen opetus on tärkeintä juuri niille oppilaille, joiden vanhemmilla on vähiten halua ja mahdollisuuksia maksaa lapsen opetuksesta.

Vanhemmilta kerättävistä maksuista on tullut maan tapa. Nyt niistä toivon mukaan päästään eroon. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että koulujen rahoitukseen palautetaan sitä ’löysää’, jolla retket, teatteriliput ja kokkikerhon tarvitsemat raaka-aineet voidaan rahoittaa.

Markku Hannula
Vihreät, Uusimaa
Opettajankouluttaja, professori
..............................................................................................

Eeva Honkanummi
SUOMEN IHME

Suomen ihme: maailman parasta opetusta keskivertokustannuksin.

Tätä ihmettä tullaan tutkimaan ympäri maailmaa - miten tämä ihme tehdään?

Lähtökohdat eivät ole kovin kummoiset: pitkä koulutus, mutta heikohko palkka, työympäristö on usein haasteellinen, joskus suuretkin lapsiryhmät ja jopa homeinen työympäristö - ja kaupanpäälle vielä suomalainen monikulttuurinen arki kaikkine kommervenkkeineen.

Lapset elävät yhteiskunnassa, jossa hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Suuri osa lapsista elää ja voi hyvin, osa voi sitten vähemmän hyvin. Lapsiperheinen köyhyys yleistyy. Perheissä ei aina ole kaikki kohdallaan, tämä näkyy myös lapsissa. Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat näkyvät lapsissa - ja osaavat nuoret itsekin päihtyä ikävän yleisesti.

Opettaja kohtaa nämä lapset koulussa - kaikkine ongelmineen. Modernien kansankynttilöidemme työnkuva on muuttunut vuosikymmenten saatossa, silti opetustulokset ovat maailman huippua.

Tämä ihme koituu kansakuntamme hyväksi. Sille rakennamme tulevaisuutemme. Mutta onko oikein, että tämä tehdään pitkälti nojautuen opettajien sitoutuneisuuteen, sisuun ja sinnikkyyteen.

Olisiko aika saada muutos, saattaa opettajien arvo näkyväksi myös luokanopettajien palkkauksessa ja työn tekemisen edellytyksissä - hallitusohjelmissa, eikös vaan?

Eeva Honkanummi (vihr.)
sosiaalipsykologi, kaupunginvaltuutettu
kahden koululaisen äiti
Espoo/Uusimaa
............................................................................................................

Outi Torkkeli
PERUSKOULU TARVITSEE RESURSSINSA

Perheeseemme kuuluu kaksi opettajaa. Toinen on luokanopettaja ja toinen erityisluokanopettaja. Peruskoulun arki ja kehittyminen on koettu konkreettisesti jo yli neljännesvuosisadan ajan. Paljon hyvää mutta huonoakin on tapahtunut näinä aikoina.

Ensimmäisenä mieleen tulee kuntien opetustoimen resurssien pieneneminen lamavuosien aikana ja niiden jälkeen. Ennen oppimateriaaleja riitti kohtuudella eikä niiden käytössä tarvinnut pihistellä. Tukiopetustunteja oli riittävästi joka luokalle. Kouluissa toimi iltapäivisin opettajien vetäminä erilaiset kerhot. Jakotuntien avulla voitiin luokkaa jakaa ns. tärkeissä oppiaineissa kahteen osaan, jolloin opetusta pystyttiin eriyttämään luokan erilaisten oppijoiden mukaan ja taattiin täten yksilöllisempi opetus. Ylimääräistä lisätehtävistä opettajalle maksettiin kohtuullinen korvaus. Lisäkoulutustakin sai halutessaan, ja kouluun palkattiin sijainen luokkaan koulutuksen ajaksi.

Nyt lamavuosista on päästy, mutta resurssit eivät ole palanneet enää lamavuosia edeltäneille tasoille. On kouluja, joissa kaikille virassa oleville opettajille ei pystytä tarjoamaan edes työehtosopimusten mukaista opetustuntimäärää. Tukiopetustunteja saa pitää vain todella vaikeasti kelkasta pudonneelle oppilaalle. Koulukerhot ovat lähes tyystin kadonneet.

Toinen merkillepantava opettajan työhön vaikuttanut asia on työmäärän huomattava lisääntyminen. Kiireettömyys on kadonnut ja sen mukana myös kouluviihtyvyys on kärsinyt.

Positiivista on se, että tieto- ja viestintätekniikka on tullut kouluihin jäädäkseen. Opettajat ja avustajat ovat saaneet koulutusta sen käyttämiseen. Tietotekniikasta on tullut yksi uusi motivoiva opetusväline peruskouluun, ja sitä käytetään aktiivisesti. Myönteistä on myös se, että peruskoulun hyvien PISA -tulosten seurauksena koulumaailma on saanut ansaitsemaansa arvostusta. Yleensä ottaen myös oppilaiden vanhemmat arvostavat peruskoulua.

Miten peruskoulua voisi kehittää edelleen? Hyvin pitkälle kysymys on rahasta. Kuntien opetustoimen valtionavut ovat sidottu oppilasmääriin. Kun oppilasikäluokat ovat alkaneet vähetä, myös valtiolta saatava tuki on pienentynyt. Samalla on poistettu pienten koulujen korotettu tuki. On pidettävä huolta siitä, että valtion antamat resurssit kunnille eivät laskisi vaan päinvastoin kasvaisivat. Opettajakoulutus tulee pitää myös laadukkaana, eikä resursseja siitä saa vähentää.

Kouluihin tarvitaan opettajien lisäksi muutakin väkeä: pätevät koulunkäyntiavustajat, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori, psykologi, lääkäri, mikrotukihenkilö, puheterapeutti... Oppilaiden hyväksi tarvitaan hyvä toimiva verkosto erilaisia osaajia.

Jotkut tahot haluavat kovasti puuttua koulujen opetussuunnitelmiin. Heillä tavoitteena on vain saada milloin minkäkinlaisia tekijöitä työmarkkinoiden rattaisiin. Peruskoulun pitää kuitenkin säilyä kaikkia sivistävänä instituutiona, jossa tavoitteena ovat muutkin asiat kuin vain kilpailukyvyn edistäminen. Tärkeätä on suomalaisen kulttuuriperinnön siirtäminen tuleville sukupolville, oppilaan tasapainoisen identiteetin ja maailmankuvan rakentaminen, vastuullisuuden kasvattaminen, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen. Ihmisellä pitää olla oikeus oppia myös vain oppimisen halusta. Peruskoulun tulee kasvattaa oppilaistaan aktiivisia yhteiskuntaa kehittäviä ja eteenpäin vieviä persoonia.

Kaiken takana on kuitenkin hyvät ja motivoituneet opettajat. Ilman heitä ei peruskoulun kehittäminen onnistu.

Outi Torkkeli
Lemi
erityisluokanopettaja
Vihreiden kansanedustajaehdokas/Kymi
http://www.outitorkkeli.net
.................................................................................................

Sari Laine
HYVÄSTÄ PERUSKOULUSTA PAREMPAAN

Kunnissa tarjottavien palveluiden, siis myös peruskoulun, laatu- ym.suositukset pitää kirjata lakeihin tai asetuksiin, jotta ne oikeasti ohjaavat toimintaa. Kriittisiä kohtia peruskoulussa ovat ryhmäkoot, koulumatkojen pituus ja koulurakennusten terveys sekä oppilas- ja terveydenhuolto. Jokaisella ikäluokalla on oikeus hyvään opetukseen hyvillä ja tarkoituksenmukaisilla välineillä terveessä koulurakennuksessa. Valtion rahoitusosuuden riittävyys on syytä tarkistaa.

Kuntien päättäjien ja virkamiesten koulunpidon mittareiksi pitää kehittää muutakin, kuin vertailu siitä, kuinka paljon kukin kunta käyttää euroja tai tunteja oppilasta kohden. Liian monessa kunnassa on viime vuosina kouluja lopetettaessa julistettu, että näin siirretään rahaa seinistä opetukseen ilman mitään näkyviä tuloksia opetuksen tai koulun käynnin laadun parantumisesta, tai edes laadun säilymisestä entisellään.

Kodin ja koulun yhteistyössä tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että oppilaat ymmärtävät paremmin paitsi luovansa käytöksellään ja toiminnallaan omaa oppimisympäristöään myös vaikuttavansa opettajien työoloihin. Koulun ja vanhempien järjestöjen tulee aktiivisesti pitää yhteyttä maahanmuuttajavanhempiin ja kannustaa heitä osallistumaan yhteiseen toimintaan. Vanhempien tulee voida osallistua koulutyön suunnitteluun.

Kodin ja koulun yhteistyön kehittämisen lisäksi on myös kehitettävä kodin ja virkamiesten sekä poliittisten päättäjien yhteistyötä kunnissa. Päätöksenteon eri vaiheista pitää tiedottaa hyvissä ajoin koteihin ja ottaa koulujen johtokunnat, vanhempainyhdistykset ja -toimikunnat sekä yksittäiset vanhemmat aidosti mukaan keskusteluun ja myös suunnitteluun.
Kansalaisten kuulemisen on oltava aitoa vuorovaikutusta ja yhteistyötä, ei lain muotoseikkojen täyttämistä ja valitusoikeuden tarjoamista hallinto-oikeuteen.

Myös koulujen henkilökunta pitää ottaa mukaan kouluverkkopäätösten tekemiseen hyvissä ajoin ja suoda heille mahdollisuuksia luoda yhteistä pohjaa esimerkiksi kouluja yhdistettäessä. Kouluverkkopäätöksiä tehdessä pitää erikoisesti kiinnittää huomiota kouluissa tehdyn pedagogisen kehitystyön tulosten säilyttämiseen uusissa rakenteissa. Myös olemassa
olevat vaihtoehdot tulee säilyttää kunnissa; seinissä säästäminen ei saa köyhdyttää sisältöjä ja erilaisten oppijoiden mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa tukea.

Opettajilta odotetaan yhä yksilöllisempää ja oppilaan oppimistyyliin sopivaa ohjausta. Sen toteutumiseksi ryhmäkoon tulisi olla 20 oppilaan tienoilla kaikilla luokka-asteilla läpi peruskoulun. Opettajien koulutuksen taso pitää säilyttää ja järjestää riittävästi jatkokoulutusta, lisäksi palkkausta on tarkistettava, niin että se vastaa paremmin työn vaativuutta.

Peruskoulussa tulee olla riittävästi taito- ja taideaineita, jotta oppilaiden tiedollinen, taidollinen ja henkinen kehitys on tasapainossa. Nykyisen tunnustuksellisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon sijasta kannatan kaikille yhteistä yleissivistävää uskontotiedon opetusta.

Sari Laine (vihr.), Keski-Suomi
”Kouluaktivisti”, kolmen lapsen äiti, HuK, kotitalousteknikko
www.sarilaine.fi
...............................................................................................


Kristiina Liinaharja
PERUSKOULUN VAIHDELAATIKKO UUSIKSI, KONE ON KUNNOSSA


Kahden kansankynttilän kakarana maaseudun pienen koulun ilmapiiri on imeytynyt minuun jo ennen oman koulutien alkua. Myöhemin elämässäni olen tutustunut ammatillisiin oppilaitoksiin kotimaassa ja muualla niin lainalehtorin kuin erityiskuraattorinkin työtä tehden. Kolmen pojan työtä tekevänä yksinhuoltajana olen erityisesti pohtinut jokaisen lapsen lahjakkuuden lajit huomioivaa järjestelmää, jotain armoa harrastuskuljetusrumbaan ja pienten koulujen selviytymisen mahdollisuuksia.

Kuntien kamppaillessa pienenevien oppilasmäärien ja valtionosuuksien korkeamman matematiikan kanssa vaatimukset on syytä kohdistaa palvelurakenteen todelliseen uudistamiseen. Keskittämisen aikaansaamia säästöjä on suuresti liioiteltu, jatkuva myllääminen ja epävarmuus syövät loputkin koskapa ihmisistä on kyse ja kyläkoulun motivoituneimmankin opettajan on käytävä ruokakaupassa.

Väitetään, ettei pienille kyläkouluille saada päteviä opettajia, että lapset kärsivät yhdysluokkaopetuksesta, että tulevaisuuden tekijöiden on saatava ”ajanmukainen oppimisympäristö” ettemme putoa Pisa-rankingasteikolla. Vastaukseksi on huudettu korvamerkittyä rahaa valtiolta kunnille, ”puhtaiden” vuosiluokkien ensisijaisuutta ja toisaalta yksityiskouluja.

Peruskoulu on kansakuntamme ylpeys joka on tuottanut hyvinvointia, kilpailukykyä ja imagohyötyä kansallisestikin, puhumattakaan jokaisen lapsen subjektiivisesta hyvästä. Ei siis pitäisi korjata tai vaihtaa sitä mikä ei ole rikki, vaan pohtia miten säilytämme hyväksi havaitut käytännöt maailman muuttuessa. Kone itsessään toimii ja tuottaa sitä mitä pitikin, vaan vaihdelaatikkoa rukkaisin 2000-luvun maastoon sopivammaksi ja kytkin saisi olla herkemmässä...

Opetushallituksen tulee ottaa yhdysluokkaopetus tasaveroiseksi vaihtoehdoksi vuosiluokkajärjestelmän ensisijaisuuden tilalle. Opettajaksi opiskelevien on saatava riittävät ja uusimpaan tutkimukseen perustuvat työkalut yhdysluokkapedagogiikan täysipainoiseen hyödyntämiseen. Näin pienet lähikoulut voidaan kustannustehokkaasti säilyttää ja samalla taata turvallinen ja yhteisöllinen alkukasvatus.

Lähikoulujen kehittymistä koko yhteisön - kylän tai korttelin – monipalvelukeskuksiksi on tuettava ja rohkaistava ja byrokraattiset esteet poistettava. Tuloksena on synergiaan ja kiinteistökulujen parempi hallinta. Erilaisuutta on hyödynnettävä eikä pidettävä uhkana, on väärin asettaa vastakkain isot ja pienet tai toisaalta urbaanit ja maaseutukoulut. Sen sijaan koulujen verkottumista keskenään ja muun ympäristön kanssa (hyvänä esimerkkinä MTT:n EcoLearn ympäristöleirikoulut maatilojen kummiluokkineen tai syrjäytymiseen pureutuvat Koko Kylä Kasvattaa - hankkeet) olisi edistettävä kaikin keinoin.

Monipalvelukeskuksena toimiva koulu olisi looginen paikka ns.eheytetyn koulupäivän toteuttamiseen. Jos julkinen ja kolmas sektori – ja miksei paikallisyritykset myös! yhteistyössä suunnittelisivat paikallisratkaisuja, joissa pidennettyyn koulupäivään liitettäisiin harrastusmahdollisuuksia eli esimerkiksi lisää liikuntaa ja kädentaitoja, tiedonhaluisille oppilaille tiedekerhoja, rauhallinen läksyjenlukutila, paikka sekä levolle ja leikille...voisiko se tuottaa rauhallisia koti-iltoja ja yhteistä aikaa perheille, erilaisten oppilaiden omien vahvuuksien tukemista, yksinäisyyden ja turvattomuuden vähenemistä, liikunnan ilon lisääntymistä, ja siinä sivussa jopa säästöjä?

Opettajien jaksamista on tuettava, kollegiaalisen tuen antamiseen ja vastanottamiseen olisi ilmeisesti harjaannuttava jo opiskeluaikana ettei jatketa ”työn sankaruuden” perinnettä. Työhyvinvointi ja työnohjaus pitäisi olla prioriteettilistan kärjessä kaikissa kouluissa. Oman osaamisen kehittäminen pitää tehdä houkuttelevaksi, kun täydennyskoulutusta on kuitenkin hyvin tarjolla. Erityisopetuksen resurssien lisäämiseen on selkeät perusteet. Samaan aikaan on kehitettävä ennaltaehkäiseviä toimia, joista lähikoulujen tukeminen on automaattisesti jo yksi.

En olisi palauttamassa valtion valvontaa korvamerkittyine rahoineen. Uskon, että kun juridiset esteet poistetaan ja ennakkoluulotonta keskustelua käydään valtakunnallisella tasolla, kunnissa kyetään tekemään hyviä itsenäisiä paikallisratkaisuja myös peruskoulun menestystarinan jatkumiseksi. Lastemme parhaaksi.

Kristiina Liinaharja
valt.yo, lampuri
kansanedustajaehdokas (vihr.)
Tammela, Häme
.....................................................................................................................

Riitta Santala-Köykkä:
ERITYISLAPSET TARVITSEVAT ENEMMÄN

Ensimmäinen opettaja jää lähtemättömästi mieleen. Hän johdattaa lapsen aivan uusiin tietojen ja taitojen maailmoihin. Raskas vastuu lepää opettajan harteilla: monelle lapselle luokanopettaja on opas koko elämän kestävään seikkailuun. Jatkuvasta oppimisesta tulee luonteva osa elämää.

Kaikille oppiminen ei ole yhtä helppoa. Meillä on paljon erityistarpeisia lapsia, joiden integroiminen tavallisiin koululuokkiin on hyödyllistä mutta haastavaa. Monissa kunnissa erityislapset saavat kuitenkin liian vähän tukea koulunkäyntiin. Varat tai tahto eivät riitä oppilashuollon täysipainoiseen kehittämiseen.

Erityistarpeisten lasten laittaminen lähikoulun tavalliseen koululuokkaan asettaa erityisiä vaatimuksia oppilashuollolle. Onnistumisen edellytys on usein, että erityislapset saavat tarvitsemansa palvelut lähikouluun: näitä voivat olla esimerkiksi erityisopettajan ja muiden ammattilaisten konsultaatio ja ohjaus sekä tarvittaessa avustaja.

Valitettavasti joissakin kunnissa harrastetaan ns. säästöinkluusiota, jolloin erityislapsi vain heitetään tavalliseen luokkaan ja katsotaan, miten sekä luokka että etenkin oppilas kärsivät. Se on erityisoppilaan heitteillejättöä.

Riittävät resurssit erityisopetukseen ja ennaltaehkäisevään työhön (kuraattorit ja koulupsykologit) ovat peruskoulun kehittämisessä välttämättömät. Silloin, kun erityislapset halutaan integroida tavallisiin luokkiin, heitä ei saa jättää riittämättömän avun varaan.

Luokka-avustajiakaan ei riitä monesti kuin yksi jaettuna useammalle luokalle. Silloin lapsi, joka itse asiassa tarvitsee jatkuvasti avustajaa, saa apua vain osaksi koulutunteja. Loppuajan luokanopettaja yrittää selvitä luokassa parhaan taitonsa mukaan, erityislapsi turhautuu ja pahimmillaan purkaa turhautumisensa koko luokkaan eli häiriköi ja alisuoriutuu.

Tehokas oppilashuolto (terveydenhoitaja ja ehkä lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä ja pedagogi) on kaikkien eduksi. Merkittävistä ongelmista kärsivät ja erityisopetusta tarvitsevat oppilaat myös tunnistetaan paremmin ja aikaisemmin, kun oppilashuolto toimii.

Peruskoulun ajatus on antaa kaikille lapsille tasavertaiset mahdollisuudet hankkia tarvittava perusoppi.
Valitettavasti nyt joukko ongelmaisia lapsia jää väliinputoajan asemaan. Jos lapsella on jokin selkeä diagnoosi, yleensä kunnan on pakko ottaa tarpeet huomioon tai jos se ei ota, vanhemmat voivat voittaa oikeusjuttuja. Esimerkiksi kehitysvammaisia koskevat lait mahdollistavat tämän.

Erityistarpeisuus ei aina ole diagnoosin avulla kuvattavissa. Lapsiperheiden köyhtyessä monet vanhemmat joutuvat niin lujille, että alkoholi- ja mielenterveysongelmat yleistyvät perheissä. Kasvatusvastuu jää yhä enemmän kouluille. Epämääräinen oireilu käytösongelmineen on vaikea ratkaista. Vanhemmat kertovat, että kouluissa on nykyään paljon ns. sopeutumattomia erityisoppilaita. Heidät päästetään luokalta toiselle armovitosilla, koska kukaan ei pysty tarttumaan heidän pulmiinsa.

Monesti ongelmalapsen tapauksessa hoidetaan vain lasta, kun todellisuudessa koko perhe tarvitsee tukea. Liian usein lapsi kiskaistaan kotoaan jonnekin hoidettavaksi ja hänen palatessaan takaisin perheeseen tilanne pahenee nopeasti ennalleen.

Täsmäisku nuorella iällä voisi myöhemmin säästää suuret määrät yhteistä rahaa ja ehkäistä inhimillistä kärsimystä, kun myös ne oppilaat hoidettaisiin, joilla on "pelkästään" käytösongelmia mutta ei diagnoosia.

Peruskoulun tehtävä on taata kaikille edellytykset hankkia elämässään tarvittavat tiedot ja taidot. Opettajat tekevät erittäin tärkeää työtä. Annetaan heille mahdollisuudet onnistua jatkossa yhä paremmin ohjaamalla myös oppilashuollon käyttöön tarvittavat voimavarat.

Riitta Santala-Köykkä
FM

Vihreät, Pirkanmaa (Kangasala)
www.pinseri.fi
...........................................................................................................................

Krista Mikkonen
LUOKKAKOOT PIENEMMIKSI!

”Liian hauskaa”, vastasi ekaluokkalainen esikoiseni kysymykseeni ”millaista koulussa on?” Äidin huoli hiljaisen pojan hukkumisesta suureen luokkaan on osoittautunut turhaksi. Siitä suuri kiitos opettajalle.

Luokanopettajan työ on ensiarvoisen tärkeää. Työn tärkeys tulisi näkyä myös koululle annettavissa resursseissa. Opettajalla tulee olla riittävästi aikaa oppilailleen, niille hiljaisillekin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea pienempiä luokkakokoja ja mahdollisuutta antaa tukiopetusta sitä tarvitseville.

Ikäluokkien pienentyessä monessa kunnassa koulutoimi nähdään potentiaalisena säästökohteena: kouluja lakkautetaan, ryhmäkokoja suurennetaan, tukiopetustunteja vähennetään, kerhotunnit poistetaan jne. Toki oppilasmäärän vähentessä täytyy tarkastella realistisesti myös esimerkiksi kouluverkkoa, mutta nyt olisi tuhannen taalan paikka laittaa koulun resurssit kuntoon luokkakokojen pienentyessä ihan itsestään.

Valtion tulee kantaa vastuunsa peruskoulusta siten, että kunnille maksettavat valtionosuudet vastaavat paremmin todellisia kustannuksia. Esimerkiksi Joensuussa jää valtionosuuden jälkeen kaupungin maksettavaksi vielä noin 1400 euroa/oppilas.

Opettaja, jolla on aikaa oppilaalleen, on parasta mitä koulu voi lapselle antaa. Päättäjien tulee tehdä se mahdolliseksi.

Krista Mikkonen
kansanedustajaehdokas (vihr.), Pohjois-Karjala
FM, seurakehittäjä
Joensuun kaupunginhallituksen jäsen
www.kristamikkonen.fi
..............................................................................................................

Merikukka Forsius:
TASA-ARVOINEN PERUSKOULU ON HYVINVOINNIN PERUSTA


Koulutuksellinen tasa-arvo muodostaa perustan suomalaiselle hyvinvointivaltiolle ja maan kilpailukyvylle. Suomen tulevaisuuden avainkysymyksiä tulee olemaan se, miten hyvin peruskoulun tasa-arvoisuus voidaan turvata.

Valitettavasti eri kuntien peruskoululaiset eivät enää nykyäänkään ole tasa-arvoisessa asemassa. Eriytyminen alkoi sen jälkeen, kun valtion korvamerkinnästä kuntien rahoituksessa luovuttiin 1990-luvulla. Peruskoulu on joutunut monen talouttaan tasapainottavan kunnan säästöleikkuriin. Lisäksi kuntien erilaiset koulutusideologiat heijastuvat rahoituksen suuntaamisessa. Toisissa kunnissa panostetaan hyvin menestyvien oppilaiden opetukseen, kun taas toisissa pyritään tasoittamaan eroja ohjaamalla resursseja erityis- ja tukiopetukseen.

Kuntien välisen eriarvoistumisen pysäyttämiseksi koulusatsausta pitäisi säädellä valtion ja kuntien yhteisellä peruspalvelubudjetilla, jossa opetukseen käytettävien eurojen vähimmäismäärä olisi oppilasluvun mukaan kiinteästi
määrätty. Valtion on myös valvottava, että panostukset suunnataan ensisijaisesti perusopetukseen, eli siihen, että ryhmäkoot ovat riittävän pieniä ja että heikommin menestyvien oppilaiden kannalta tärkeitä jakotunteja ja tukiopetusta on riittävästi. Lisäresursseja tarvitaan myös vastaamaan kasvavaan erityisopetuksen tarpeeseen. Erityisesti psykologi-, kuraattori- ja
terapiapalveluiden saatavuutta tulisi parantaa.

Koulutuksellinen tasa-arvo on vaarantumassa myös kuntien, erityisesti suurten kaupunkien sisällä. Maamme peruskoulujärjestelmään on tunkeutumassa niin sanottu "koulumarkkinailmiö". Suomesta on muiden maiden tapaan saatu
tutkimustuloksia, joiden mukaan vapaan kouluvalinnan, painotetun opetuksen sekä niihin liittyvien valintakriteereiden tuloksena koulujen oppilaspohja on eriytynyt. Kansainvälisten tutkimusten mukaan tällainen eriytyminen jakaa
lapset kotitaustan mukaan samaan tapaan, vaikkakaan ei yhtä näkyvästi, kuin rinnakkaiskoulujärjestelmä tai tasokurssit.

Vanhat koulupiirit pitäisi luokkatasojen 1-6 osalta palauttaa kunniaan. Pienten oppilaiden koulupäivän pidentäminen pitkällä koulumatkalla lisää turhaan koulunkäynnin rasittavuutta, eikä voimia tai aikaa jää harrastuksille ja leikeille. Lisäksi voi kysyä, kenenkä tavoitteista ja toiveista on kysymys, kun vanhemmat päättävät seitsemänvuotiaan puolesta erityiskouluun menemisestä. Vapaampi kouluvalinta saattaa tulla kyseeseen peruskoulun viimeisillä luokilla, jolloin oppilaan kiinnostuksen kohteet ovat aidommin omia. Jatkossa on kuitenkin tarkkaan pohdittava sitä, millaisia erityispainotuksia koulut voivat
ottaa ja miten oppilaiden valinta kouluihin tehdään tasa-arvotavoitteen vaarantumatta.

Taito- ja taideaineita painottavien erityiskoulujen asemasta tulisi aineiden opiskelua lisätä koko peruskoulun osalta. Taito- ja taideaineet, joihin lasken myös liikunnan ja kotitalouden, vahvistavat kouluviihtyvyyttä ja edistävät luovuutta. Näissä aineissa opetetuilla taidoilla on tärkeä merkitys nuorten persoonallisuuden kehittymiselle. Ne ovat myös tärkeä itsetunnon nostaja
monille oppilaille, jotka eivät pärjää niin sanotuissa lukuaineissa. Taito- ja taideaineet tarjoavat opettajille mahdollisuuden löytää ja vahvistaa oppilaan vahvuuksia ja näin auttaa oppilasta pärjäämään paremmin muissakin aineissa.
Lisäksi taito- ja taideaineet parantavat monia tärkeitä arkielämän taitoja ja lisäävät siten elämänhallintaa.

Merikukka Forsius
Kansanedustaja (vihr), luokanopettaja
Uusimaa
............................................................................


Tuija Brax
PERUSKOULU

Peruskoulu on niin keskeinen osa koko poliittista ajatteluani, että sen eri yksityiskohdista löytyy useista kannanottoja puheista eduskunnassa ja kaupunginvaltuustossa. Ehkä tärkein saavutukseni on kuitenkin se, että olin aikoinani valtuustoryhmämme puheenjohtajana merkittävästi vaikuttamassa siihen, että Helsingissä alettiin noudattaa niin sanottua positiivisen syrjinnän periaatetta, jonka nojalla kaikista vaikeimpien alueiden kouluissa opettajien työtä tuetaan niin, että luokat ovat hiukan tavallista pienempiä ja tukiopetusresurssit hieman tavallista parempia. Olen aikoinani työskennellyt
tarkkailuluokanopettajana ja tiedän kuinka vaativaa on opettaa luokkaa, jossa on useita erityistä apua tarvitsevia oppilaita.

Olen koko eduskuntaurani ajan pitänyt politiikkani lähtökohtana yhdeksän perusperiaatetta, joista yksi käsittelee koulutuksen keskeisyyttä. Kirjoitan siitä nettisivuilla näin:

Kaiken takana on koulutus

Isoäitini oli huutolaistyttö, joka onnekseen pääsi joksikin aikaa perheeseen, joka vaikeista olosuhteista huolimatta antoi hänen käydä koulua. Koulutus avasi mummoni tien oman elämänsä sankariksi. Tämä pätee suomalaiseen yhteiskuntaan laajemminkin. Meidän suurin voimavaramme on oikeudenmukainen ja korkeatasoinen koulutusjärjestelmä. Nämä molemmat
piirteet ovat yhä uhattuina laman ja erilaisten muotioikkujen jäljiltä. Uusi koululaki herätti paljon keskustelua. Minusta sen keskeinen ajatus oli alunperin se, että koulut voivat olla erilaisia, muttei eriarvoisia. Kuntien säästöpaineet muuttivat tilanteen tyystin toiseksi. Syntyi aiheellisia pelkoja, että uusi koululaki johtaakin väärissä käsissä nykyistä epätasa-arvoisempaan
kouluun. Tämän estämiseksi koululakiin olisi pitänyt saada mm. tarkat ylärajat luokkien koille. Kokoomus onnistui kuitenkin torjumaan tämän asian, joten vastedes jokaisen on tarkkaan mietittävä, ketä äänestää kunnallisvaaleissa. Jos valtion yhtiöitä päädytään myymään, on myyntitulot on sijoitettava kokonaan koulutukseen ja tutkimukseen. Siten turvataan suomalaisten elämänlaatu ja taloutemme vihreä kilpailukyky. Näin toimien valtionyhtiöiden osien myynti on myös moraalisesti oikealla pohjalla. Yhteistä kansallisomaisuuttamme käytetään uuden kansallisomaisuuden, osaamisen, synnyttämiseen.
Lisää perusperiaatteista löytyy nettisivuiltani wwww.tuijabrax.fi

Tuija Brax
Kansanedustaja, vihr.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja
Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu
..............................................................................................



Terho Pursiainen
KUKA ON OPETTAJAN ASIAKAS?

Kaikissa vaativissa asiantuntija-ammateissa, professioissa, sitoudutaan asiakkaan etuun. Asianajaja valvoo rikoksesta epäillyn etuja jopa sulkien näköpiiristään yhteiskunnankin etuja puolustaessaan asiakastaan. Jokainen ammattilainen sitoutuu alalle ryhtyessään ajamaan asikkaansa etua tämän omasta näkökulmasta.

Kuka on opettajan asiakas? Asianajajan asiakas on selkeästi osoitettavissa. Monissa hyvinvointivaltion ammateissa asiakastahoja näyttää olevan monia erilaisia. Esimerkiksi lääkärin asiakkaana on paitsi hänen potilaansa myös yhteiskunta, joka vaatii, että sen sairaanhoitoon osoittaminen voimavarojen käytön pitää olla tehokasta: eri potilaiden ja potilasryhmien keskenään kilpailevia terveystarpeita on verrattava toisiinsa, priorisoitava.

Artikkelissani ”Ammattien etiikka” OAJ:n opetusalan eettisen neuvottelukunnan vuonna 2003 julkaisemassa kirjassa Etiikka koulun arjessa tarkastelin opettajan agentuurin ongelmaa ihmisarvon näkökulmasta. Ihmisarvoa voidaan nähdä ainakin kolmenlaista.

Yksilöllä on ensinnäkin iloa ja hyötyä toisille ihmisille, arvoa muille. Meillä kaikilla, siis yhteiskunnalla, on intressinä, että koulu kasvattaisi kaikista koulun kävijöistä yksilöitä, jotka olisivat mahdollisimman suureksi iloksi ja hyödyksi läheisilleen ja koko yhteiskunnalle. Tästä näkökulmasta esimerkiksi elinkeinoelämällä on oikeutettuja kouluun kohdistuvia odotuksia. Niitä kuitenkin rajoittavat voimakkaasti kahden toisenlaisen ihmisarvon vaatimukset.

Yksilöllä on näet loukkaamatonta ihmisarvoa. Ihminen ei saa käyttää ihmistä, ei itseään eikä toista ihmistä, pelkkänä välineenä, vaan jokaista ihmistä on kohdeltava myös päämääränä itsessään, päämäärien valtakunnan kansalaisena. Moraali rajoittaa hyötyä. Ihmisarvon periaate tähdentää esimerkiksi toisia hitaamman oppilaan tarpeita. Oppimiskyvyn erot eivät rajoita yksilön kansalaisuutta päämäärien valtakunnassa. Jokaista on autettava kasvamaan poliittisesti ja kulttuurisesti kompetentiksi kansalaiseksi. Poliittinen kompetenssi on kykyä käyttää kansalaisille kuuluvia oikeuksia. Kulttuurinen kompetenssi on valmiuksia osallistua yhteiselämän tärkeisiin asioihin.

Päämäärien valtakunnan kansalaisena jokainen yksilö on oikeutettu määrittelemään omintakeisesti arvojärjestyksensä ja elämänsuunnitelmansa. Se on yksilön kolmas ihmisarvo, hänen arvoaan itselleen. Oikeus olla omintakeinen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös kykyä tehdä omintakeisia valintoja, sisäistä vapautta. Sieluton, sovinnainen ihminen ei ole päämäärien valtakunnan aito kansalainen. Vasta opettaja, joka toimii oppilaansa sisäisen vapauden kätilönä, on sanan täydessä merkityksessä ”asiakkaansa” agentti.

Sisäistä vapautta, kykyä kokea asioita omintakeisesti, edistää vallankin taideaineiden opetus. Voimavarat ovat liian niukat, ja niistä kilpaillaan ankarasti. Koulu, jossa taiteen opetus surkastuu, on unohtamassa varsinaisen asiakkaansa. Taiteen asema koulussa on tärkeimpiä huolia nykykoulun kehittämisessä.

Terho Pursiainen
Kansanedustajaehdokas
Vihreät (sit)
www.terhopursiainen.fi
......................................................................................


Tony Hagerlung
ONNELLISISTA LAPSISTA TULEE ONNELLISIA AIKUISIA


Suomalainen koululaitos toimii. Väestön korkea lukutaito, hyvä pärjääminen kansainvälisissä vertailuissa sekä suuret määrät
onnellisia oppivaisia lapsia todistavat tämän. Ei Suomi vahingossa ole kärjessä myöskään sanomalehtien lukemisessa. Silti ei ole syytä tuudittautua hyvänolon tunteeseen.

Koululaitos kohtaa samanaikaisesti kolme isoa haastetta. Ensimmäinen niistä on pula resursseista. Pula on niin aineellisista resursseista, tarkoittaen vaikkapa uusia oppikirjoja, kuin työvoimasta.

Toisekseen koulut kohtaavat yhteiskunnan muutoksen. Koulut tekevät nykyään myös sosiaali- sekä nuorisotyötä. Kumpikin on tarpeellista, mutta pois perustyöstä, eli opettamisesta. Surullisimmillaan tämä merkitsee sitä että kouluissa pidetään huoli hygieniasta ja tarjotaan maanantaina ruokaa viikonloppuna vähemmällä kotonaan pärjänneille. Koulut kohtaavat ensimmäisenä yhteiskunnalliset ongelmat. Koulujen ei tulisi kohdata niitä yksin.

Kolmas haaste on muuttoliike. Samaan aikaan kun osassa maata kouluissa kaikki lapset eivät tahdo mahtua istumaan, joudutaan pienimpiä kouluja sulkemaan. Kuinka taata laadukas koulutus kautta koko maan?

Peruskoulutukseen tulee satsata rahallisesti. Näin se vain on. Rahalla saa rakennusneliöitä, kirjoja ja ennen kaikkea opettajia. Loppujen lopuksi opettaminen on ihmissuhdetyötä.

Satsaus peruskouluun näkyy säästöinä muualla. Samalla tavoin kun nyt niitetään ikävässä mielessä laman seurauksia, panostus sinne missä tukea tarvitaan, kääntyy tulevaisuudessa kokonaisuuden eduksi. Onnelliset tasapainoiset lapset kasvavat onnellisiksi tasapainoisiksi aikuisiksi.

Tony Hagerlund
kansanedustajaehdokas (vihr), Uusimaa
lähihoitaja, valtiotieteiden maisteri
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, Espoo
www.hagerlund.net
..................................................................................

Maija Ojanen
PERUSKOULU: TASA-ARVOA JA MAHDOLLISUUKSIA

Lapsi ei voi valita vanhempiensa tulotasoa eikä asuinpaikkaa. On tärkeää, että peruskoulu tarjoaa samat mahdollisuudet ympäri maan ja kaupunginosien, jottei mitään vaihtoehtoja suljeta pois lapsen tulevaisuudesta. Koulut jakautuvat helposti maineeltaan huonoihin ja hyviin, eikä syntyneiden mielikuvien poisto ole triviaalia. Suuressa kaupungissa voi sopivilla valinnoilla päästä toivomaansa kouluun, mutta pienellä paikkakunnalla vaihtoehtoja ei edes ole.

Peruskoulun tärkeänä tehtävänä taata riittävät jatko-opintovalmiudet. Tämä tarkoittaa suuren tuntimäärän käyttöä kaikille pakollisiin opintoihin. Valinnaisainetunnit tuovat tärkeitä hengähdystaukoja ja tilaisuuksia tehdä sitä, mikä itseä eniten kiinnostaa. Lasten tulee kuitenkin antaa olla lapsia: varhaisessa vaiheessa tehdyt valinnat eivät saa muodostua
rajoittavaksi tekijäksi jatko-opintoihin hakeuduttaessa.

Peruskoulussa lapset tulee huomioida yksilöinä, ei sukupuolensa edustajina. Molempien sukupuolten edustajia on huomioitava tasapuolisesti ja rohkaistava tarvittaessa. Miksi hyvin pärjäävä tyttö pitää itseään ahkerana, kun vastaavasti menestyvä poika uskoo olevansa lahjakas? Miksi tytöillä on huono itsetunto matemaattisissa aineissa ja pojilla kielissä?
Nämä uskomukset rajaavat turhaan jatko-opintovaihtoehtoja. Työelämässä tarvitaan osaajia, ei tiettyä sukupuolta olevia osaajia.

Jotkut vanhemmat ovat koulutusvastaisia. Kouluilla on haastava tehtävä säilyttää lapsen mielenkiinto, mikäli häntä ei tueta kotona. Jo peruskouluvaiheessa on hyvä tarjota tietoa eri ammateista ja siitä, minkälaisen koulutuksen ne vaativat. Valintoja tehdään kuitenkin jo yhdeksännellä luokalla.

Oppimisen ilo lähtee peruskoulusta. Positiivinen asenne oppimiseen siivittää elämässä pitkälle.

Maija Ojanen
DI, tutkija
Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokas (vihr)
Espoo
http://www.maijaojanen.fi
.............................................................................................


Mari Saario
HUONOON PERUSKOULUUN EI OLE VARAA


Isoäitini syntyi 1902 ja eli 94-vuotiaaksi. Hänen elämänsä aikana Suomen valtio syntyi ja nousi kehitysmaasta kaikkein kehittyneimpien kansakuntien joukkoon. Tämä onnistui, vaikka maa kävi läpi sekä sisällissodan että sodan
toista valtiota vastaan. Tästä on kiittäminen silloisten suomalaisten suurta ymmärrystä koulutuksen merkityksestä.

Oma isoäitini jatkoi kotitilaa ja kävi siksi emäntäkoulun. Sen sijaan neljä pikkusisarta opiskelivat jokainen opettajaksi, eli niin pitkälle kuin nainen saattoi 1920-30 -luvuilla edetä. Kiertokoulun opettaja istutti hyväpäisten tyttölasten mieliin tietonjanon ja puhui vanhemmille koulutuksen puolesta. Kuten nykymaailmasta näemme, juuri tyttöjen ja naisten koulutus on avain
kansanterveyteen. Suomalainen koulutusjärjestelmä ymmärsi tämänkin.

Äitini kuuluu sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin, joiden mustavalkoisissa luokkakuvissa lapsia on kymmenittäin. Silloinkaan ei puhuttu koulusta kulueränä vaan välttämättömänä investointina. Sotakorvauksien ja jälleenrakennuksen ohella kansakunta näki ainoaksi vaihtehdokseen kouluttaa jokaisen lapsensa. Äidistäni tuli ylioppilas ja opettaja. Kuten isoveljestäänkin.

Minä ja kaksi pikkusiskoani kasvoimme maalla. Ala-asteena oli kyläkoulu, jossa oli kaksi opettajaa ja kaksikymmentä oppilasta. Koulun joulujuhlaan kokoontui koko kylä, jokaisen lapsen repertuaariin kuului soittaminen, runo, näytteleminen ja laulaminen. Välitunnit leikittiin metsässä. Äidinkielentunneilla tehtiin koulun omaa lehteä. Sain nauttia yhdistelmästä,
jonka muodostivat nuoren opettjaan ennakkoluulottomat metodit ja menneiden vuosikymmenten kyläyhteisö. Myöhemmin minä ja sisareni kirjoitimme kaikki ylioppilaiksi. En tiedä montaakaan maata maailmassa, jossa viljelijäperhe voi korkeakouluttaa kaikki lapsensa. Ja kuten teemaan sopii, sisarestani tuli muuten opettaja.

Jossain muussa, eriarvoisessa, sukupuolta tai syntyperää korostavassa maassa sukuni tarina olisi ollut erilainen. Ei olisi tullut kovinkaan montaa opettajaa.

Oma poikani aloittaa esikoulun ensi syksynä. Sitten häntä odottaa iso koulu. Hän kohtaa yhtä paljon muuttuneen maailman kuin isoäitini ja äitini aikojaan. Jälleen Suomen pitää päättää, miten menestymme uudenlaisessa maailmassa. Ainoa keino siihen on lasten kouluttaminen. Koska olemme kansakuntana rikkaampi kuin koskaan, en voi ymmrätää, ettei kunnolliseen
koulutukseen olisi varaa. Miten siihen muka sitten oli rahaa aiemmilla sukupolvilla? Me olemme niin pieni maa, ettei meillä ole varaa jättää yhtäkään vähistä lapsistamme tai muualta meille tulleista lapsista kouluttamatta.

Peruskoulutus on neuvolatoiminnan lisäksi suurin investointi yhteiskunnan tulevaisuuteen. Me olemme ymmärtäneet sen aiemmin ja meidän tulee ymmärtää se nyt.

Mari Saario
Vihreä Varsinais-Suomesta
www.marisaario.net
http://marisaario.livejournal.com/
................................................................................


Tuomo Jantunen
VANHEMMAT JA ISOVANHEMMAT "KOULUAVUSTAJINA"

Lasteni aloittaessa koulunkäyntinsä 25 vuotta sitten tuntui itsestään selvältä, että haluan olla mukana mahdollisimman paljon koulun riennoissa. Vanhempainiltojen ja koulun juhliin osallistumisen lisäksi olin mukana järjestämässä yhdessä muiden vanhempien kanssa musiikki-iltoja, näytelmiä, yhteisiä retkiä ja leirikoulujakin. Nämä yhteiset tilaisuudet lähensivät seutukunnan vanhempia, koulun opettajia ja oppilaita toimimaan yhdessä. Koimme, että Malmin ala-aste ja Oulunkylän ala-aste - sittemmin Oulunkylän yhteiskoulu on meidän kaikkien koulu! Jopa lukiokin!

Nyttemmin koulusta on tullut mukava harrastus. Yhteistyö jatkuu edelleen Malmin ala-asteella, jossa vaimoni toimii luokanopettajana. Aikaisemmin "avustamisen" kohteena olivat oppilaat - nyt vaimoni, joka tekee vaativaa mutta antoisaa opettajan työtä. Apuahan voi antaa asioissa, jotka ovat itselle tuttuja ja joihin ei tarvitse paljoa valmistautua. Minulle sellaisia ovat olleet viime aikoina:

- liikuntatilaisuuksien järjestäminen,
- suksien voitelu ja hiihtokoulujen vetäminen,
- luontopolkujen ja maastoretkien toteuttaminen,
- leirikoulujen järjestelyissä avustaminen ja jopa Lapin retkien järjestäminen.

Tämä vaihe elämästäni päättyy piakkoin, kun vaimoni jää eläkkeelle. Odotankin jo, että voisin auttaa pojanpoikani (nyt 2 v.) tulevaa luokkaa järjestämällä heille Muumi-hiihtokoulun. Näin voisin edelleen toimia "kouluavustajana" ja saisin siitä iloa ja hyvää oloa elämääni. Tietysti siinä samalla tulisi autettua itse kouluakin.

Tuomo Jantunen
"kouluavustaja"
Vihreiden (sit.) kansanedustajaehdokas
Helsinki
...............................................................................................

Kirsi Ojansuu
KOULUISTA SÄÄSTÄMINEN TULEE KALLIIKSI


Suomalaiset koulut ovat toistaiseksi menestyneet kansainvälisissä oppimistulosvertailuissa. Kouluviihtyvyystutkimukset osoittavat kuitenkin hälyttäviä merkkejä siitä, että kouluissa voidaan huonosti. Huono viihtyvyys kertoo oppimisympäristön puutteista, jotka tulevat näkymään ennen pitkää myös oppimistuloksissa. Kehno oppimisympäristö syntyy resurssien puutteesta.

Koulujen arki on huolestuttaa aiheellisesti kaikkia sitä riittävän läheltä seuraavia. Koulurakennusten tarpeellisia korjaustöitä joudutaan siirtämään ja rakennukset menevät entistäkin huonompaan kuntoon. Ryhmäkoot ovat ylimitoitettuja. Luokkiin on usein integroitu erityisopetuksen tarpeessa olevia oppilaita ilman riittäviä tukitoimia. Integraatio ei saisi olla säästökeino.
Suurissa opetusryhmissä työrauha ja oppimistulokset kärsivät, sillä opettajilla ei ole mahdollisuutta huomioida oppilaiden erilaisia tarpeita.

Kouluista säästäminen ei ole viisasta pitkän tähtäimen politiikkaa. Koululaisten oppimisolosuhteista tinkiminen lisää etenkin heikoimmassa asemassa olevien syrjäytymisriskiä. Muutaman sadan euron säästö väärään aikaan voi aiheuttaa tuhansien eurojen kustannukset tulevaisuudessa.

Koululaisten, turhautuneiden vanhempien ja opettajien kritiikki kohdistuu useimmiten kuntapäättäjiin. Kouluista vastaavat kunnat ja valtio yhdessä, mutta valtio asettaa kuntien toiminnalle taloudelliset puitteet. Punamultahallitus on ansioitunut siinä, että se siirtää valtiolta kunnille yhä lisää tehtäviä, vaikka kunnilla ei ole riittäviä resursseja niistä suoriutumiseen.

Sen sijaan hallitus on keskittynyt tekemään massiivisia veronalennuksia, yhteensä 3,2 miljardin euron arvosta. Veronalennukset heikentävät peruspalveluiden rahoituspohjaa entisestään. Kuntatalous on niin kurjassa kunnossa, että kunnat ovat pakotettuja säästämään opetuksesta ja muista peruspalveluista. Valtion kuntapolitiikka ei ole kaupunginvaltuutetun vaikutusvallan piirissä, joten monissa asioissa valtuutettujen syyllistäminen ei auta.

Koulusäästöistä tuskastuneiden on syytä ohjata kritiikkiään kohti hallitusta ja sen muodostavia puolueita. Tähän asti demari- ja keskustavetoisten kuntien johtavat virkamiehet ja poliitikot ovat pysyneet uskollisesti hiljaa Vanhasen hallituksen vastuuttomasta kuntapolitiikasta. Valtuutetut ja lautakuntien jäsenet joutuvat tekemään entistäkin tiukempia säästöpäätöksiä, mutta punamultahallitusta ei kritisoida.

Vanhasen hallitus on jättänyt toteuttamatta omaan hallitusohjelmaansa kirjatun periaatteen, jonka mukaan opetustoimessa ikäluokkien pienenemisestä koituvat säästöt ohjataan koulujen kehittämiseen. Ratkaisuksi resurssipulaan tarjotaan
kouluverkon tarkastelua, jolla yleensä tarkoitetaan sen karsimista. Kouluverkon tarkastelusta on tullut samanlainen mantra ja taikasana kuin hallinnon leikkaamisesta.

On älyllisesti epärehellistä olettaa, että kouluverkon karsiminen toisi ratkaisun koulujen rahoitusongelmiin koko maassa. Alueiden välillä on suuria eroja kouluverkoissa. Esimerkiksi Hämeen kunnissa olisi todennäköisesti saavutettavissa käyttömenoihin ainoastaan parinkymmenen tuhannen euron säästöt, sillä opettajien virat säilyvät ennallaan. Pidentyneet koulumatkat aiheuttaisivat lisää koulukyytikustannuksia.

Koulutus on yksi kulmakivistä sekä yksilön että yhteisön tulevaisuutta rakennettaessa. Siksi koulutuksen laatua on vaalittava ja sille on varattava riittävät resurssit.

Kirsi Ojansuu
kansanedustaja (vihr.)
Häme
www.kirsiojansuu.net
.............................................................................................


Johanna Karimäki
PERUSKOULU OSA ELÄMÄÄ

Ajattelen sinua kanssakasvattajani, peruskoulun opettaja! Työnnänlapseni hoiviisi, mikä helpotus. Omasta peruskouluajastani muistan senhirveän hälinän kun kaikki tehdään mahdollisimman suurella metelillä.On naurua, rääkäisyjä ja kolinaa. Miten siinä kaaoksessa opitaan ja miten tieto menee perille? No opitaan ainakin ryhmässä toimimista ja elämääkin.

Lasten hyvinvointi on tärkeää ja siksi erityisoppilaiden suuri määrä on huolestuttavaa. Se kertoo siitä, etteivät asiat ole niin hyvin kuin pitäisi olla. Päivähoito ja peruskoulu parhaimmillaan tukevat lapsen kehitystä ja kannattelevat lasta. Hyvä koulutustaso on parasta ennaltaehkäisyä.

Mitä sitten on koulun hyvä taso? Ensimmäinen lähtökohta on innostava opettaja, joka jaksaa keskittyä jokaiseen oppilaaseen yksilönä. Pieni luokkakoko on olennaisen tärkeää, jotta opettaja jaksaa vaativassa tehtävässään. Toiseksi laadukkaaseen opetukseen ja oppikirjoihin tarvitaan resursseja. Ja näiden lisäksi koulu voi tarjota opetusta tukevia elämyksiä ja yhteisöllisyyttä.

On hyvä, että oppilaat pääsevät retkille muutaman kerran vuodessa ja olen Espoon valtuustossakin toiminut asian eteen. Tein raha-aloitteen retkirahan varaamiseksi budjettiin. Tämä toteutuu, sillä jo tälle syksylle on myönnetty 10 euron retkiraha oppilasta kohden ja seuraavalle vuodelle 20 euroa. Itse näkisin myös iltapäiväkerhojen merkityksen tärkeänä, varsinkin vähävaraisten perheiden lapsille.

Opettaja on oppilailleen esikuva ja hänen persoonansa vaikuttaa lasten kokemusmaailmaan. Se on vaikea ja vaativa paikka: kohdata ensin pienet innokkaat ekaluokkalaiset, joista kehkeytyy muutamassa vuodessa murkkuja. Ajattelen, miten kohtaat tuon farkkuarmeijan, bootsit ja toppatakit. Mustat meikit, lävistykset ja irokeesikampaukset. Ajattelen, sinua opettaja miten oikein jaksat? Siksi, että olet todella tärkeä!

Johanna Karimäki
www.johannakarimaki.fi
johanna.karimaki@vihreat.fi
kaupunginvaltuutettu, DI, tutkija, Espoo
......................................................................................................



Mikael Fogelholm
KOHTI TERVEYTTÄ EDISTÄVÄÄ PERUSKOULUA


Terveyden edistämisen ammattilaisena tarkastelen peruskoulua terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Tarjoamalla positiivisia kokemuksia koulu voi edistää taiteiden ja liikunnan harrastamista (ja sitä kautta hyvinvointia ja terveyttä) myös aikuisuudessa. Lisäksi koulu voi innostaa erityisesti sellaisten lasten liikunta- ja taideharrastamista, joiden vanhemmilla ei ole henkisiä tai taloudellisia mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan itse. Jälkimmäinen tavoite edistää terveyden sosiaalista tasa-arvoa, mikä on sekä Suomen että EU:n terveyspolitiikan tärkeimpiä tavoitteita.

Pidän eheytetyn koulupäivän ajatuksesta ja tämän mallin toteuttamista pitäisikin tutkia lisää. Lasten koulupäivään tulisi enemmän harrasteaineita (mm. liikuntaa) ja yleistä, vapaata yhdessä tekemistä. Ylimääräinen työ ei ole ainakaan alkuperäisen mallin mukaan tarkoitus teettää opettajilla. Järjestöt, kuten urheiluseurat ja luontokerhot, voisivat näin erinomaisesti täydentää kuntien peruspalveluja.

Kasvatusvastuuta ei olla siirtämässä kodeilta kouluille. Pikemminkin päinvastoin: harrastaminen koulussa vapauttaa iltoja yhdessäoloon vanhempien kanssa. Näin kodin kasvatusmahdollisuudet jopa paranevat. Eheytetty koulupäivä tarjoaa kaikille – sosiaalisesta taustasta ja asuinpaikasta riippumatta – mahdollisuuden sekä liikunnan että taiteiden harrastamiseen.

Eheytettyä koulupäivää pitää tietysti kehittää joustavaksi, jotta esimerkiksi vuorotyön tai opiskelun takia kotona olevien vanhempien ei tarvitse odottaa lastaan kovin pitkälle iltapäivään. Ehkä hyvä avaus olisi jonkinlainen eheytetyn koulupäivän ja lakisääteisen iltapäiväkerhotoiminnan sekamuoto, ulotettuna koko peruskoulun ajalle.

Koulupäivän kehittämisen rinnalla taideaineiden ja liikunnan sisältöjä ja arvostelutapoja pitäisi myös miettiä sekä samalla pohtia näiden aineiden merkitystä. Alakoulussa esimerkiksi liikunnan pitää kehittää lasten motorisia perustaitoja ja lajitaitoja. Mutta yläkoulussa on ehkä tärkeämpää innostaa nuorta elinikäiseen liikkumiseen tarjoamalla vaihtoehtoja ja riemun kokemuksia, ei velvoittamalla uuden oppimiseen tai tulostavoitteiden saavuttamiseen. Näen koululiikunnan tuossa vaiheessa enemmän hyvinvoinnin välineenä, kuin ”tavallisena” oppiaiheena.

Huono arvosana harvoin motivoi harrastamaan lisää. Sekä liikunta- että taideaineissa numero voisikin olla vapaaehtoinen. Vaihtoehtoisesti oppilas saisi lyhyen kirjallisen arvion osallistumisaktiivisuudesta ja kehittymisestä. En ole huolissani, jos joku ei harrasta matematiikkaa 60-vuotiaana. Sen sijaan liikunnallisen elämäntyylin soisi alkavan lapsuudessa ja jatkuvan läpi koko elämän. Koulu voi tätä tukea, mutta sitä varten pitäisi miettiä kokonaan uudestaan liikunnan (ja taideaineiden) määrä, sisältö ja arvostelutapa.

Mikael Fogelholm, 47 v., naimisissa, 2 lasta, Vihreät, Uusimaa (Kerava)
• Elintarviketieteiden tohtori, dosentti
• UKK-instituutin johtaja
• Terveyden edistämisen keskuksen puheenjohtaja
• www.mikaelfogelholm.fi
.................................................................................................................


Satu Haapanen
RÖSSYPOTTUA JA "UNIMAKKARAA"



Palasimme heinäkuussa Ouluun Luxemburgista, missä työskentelin kaksi vuotta opettajana valtavan suuressa Eurooppa-koulussa. Palattuamme jäin kaksivuotiaan ja vastasyntyneen tyttäriemme äidiksi kotiin, mieheni sai pitkän opettajansijaisuuden ja poikamme aloitti toisen luokan lähikoulussa. Asioita, joista emme poikamme kanssa suomalaisessa koulussa luopuisi ovat kouluruoka, koulukirjasto ja välitunnit. Koulupäivän jälkeen, joka on lapselle juuri sopivan mittainen, on suurenmoista vastaanottaa kylläinen lapsi kotiin. Parasta suomalaisessa koulussa on poikamme mielestä kouluruoka, etenkin ”unimakkara”, sekä välitunnit, joita edellisessä koulussa oli niukanlaisesti. Muutenkin ekaluokkalaisten kouluviikko Luxemburgissa oli seitsemän tuntia suomalaista kouluviikkoa pitempi. Heti koulun alettua otimme kiitollisuudella vastaan koulukirjat, jotka Suomen kouluissa ovat ilmaiset ja ainakin tässä koulussa kutakuinkin uudet. Jokaisella lapsella Suomessa pitää olla oikeus saada uusi aapinen käteensä sekä ajantasainen oppimateriaali. Koulukirjat ovat lapsen tärkein työväline, ja mitä paremmassa kunnossa ne ovat, sitä hauskempaa niitä on lukea.

Esikoulun puolella olin kymmenien opettajien joukossa ainoa, joka kykeni säestämään pianolla. Unkarilaisen opettajan kanssa olimme ainoita, jotka käytimme koulun kahta nettiyhteyskonetta. Taisin olla ainoa, joka puhui monikulttuurisuuskasvatuksesta - ja luultavasti ainoana myös tietoisesti toteutti sitä. Näiden huomioiden kautta haluan sanoa, että suomalaisista yliopistoista valmistuu opettajia, jotka ovat motivoituneita työhönsä, joilla on taitoa, liittyipä se sitten taitoaineisiin tai tietotekniikkaan, joilla on laaja tietämys lapsen kehityksestä sekä sitä tukevan oppimisympäristön luomisesta sekä vankka harjoittelukokemus takanaan. Opettajillamme on vahva ammattietiikka, perusteltu kasvatusfilosofia toimintansa takana, vahva aineentuntemus sekä monenlaisia käden- ja luovien aineiden taitoja. He suhtautuvat kriittisesti työhönsä ja ovat valmiita kehittämään itseään työssään, mikäli siihen annetaan mahdollisuus. Lisäksi opettajiemme vahvuutena on rohkeus sekä vahva ammatillinen taito ja itsetunto, jonka perusteella he haluavat ja osaavat tehdä työtään koskevia ratkaisuja. Opettajien vahvaa ammattitaitoa tulee hyödyntää kouluissa ja kunnissa, kun tehdään kouluja koskevia ratkaisuja. Opettajien kriittistä ääntä on kuultava, kun koulua uhkaavat kiire, suuret oppilasryhmät, kasvanut ylimääräinen työmäärä, avustajien puute ja yleinen resurssien vähäisyys. Opettajien jaksamisesta pitää pitää huolta ja heidän työnsä arvostus tulee näkyä palkassa.

Satu Haapanen,
luokanopettaja, Oulu
kansanedustajaehdokas (vihr)
http://www.satuhaapanen.fi/
............................................................................................

Niina Jukkara
EI SÄÄSTETÄ LAPSILTA, SE ON POIS TULEVAISUUDESTA!

Peruskoulutus ja riittävän pienet ryhmäkoot ovat mielestäni perusedellytys eikä niistä voi tinkiä. Riittävän pienillä ryhmäkoilla taataan lapselle turvallinen alku elinikäiseen oppimiseen. Pienet ryhmäkoot ja samalla myös mahdollisimman pienet opettajan vaihdokset (ainakin ala-asteella) takaavat opiskelurauhan ja antaa opettajalle mahdollisuuden tutustua lapsen persoonaan paremmin milloin myös lisääntyy mahdollisuus huomata jokaisen lapsen eriityistarpeet ja mahdolliset ongelmat, olipa ne sitten kotona olevia tai opiskeluun liittyviä. Näin myös mahdollisuus tukea oppilasta ko. elämänvaiheen yli helpottuu. Mielestäni Suomessa pitäisi olla lailla säädetty ryhmien maksimikoot, näin myös taataan lapsille tasa-arvo lähteä jatko-opiskelemaan. Maksimiryhmäkoot olisivat mielestäni 25 oppilasta/luokka. Vaikkakin suositeltavia olisi alle 20 oppilaan luokkakoot. Vanhempi poikani oli vuoden yhdysluokalla 34 muun oppilaan kanssa joista suurin osa (25 kpl oli vuotta vanhempia eli kolmasluokkalaisia). Luokkatilat olivat liian pienet, melu lisääntyi, häirikköoppilaiden oli helpompi häiritä myös toisia kun opettajan huomio ei aina voi olla kiinnittyneenä yhteen tai kahteen luokkalaiseen.
EI SÄÄSTETÄ LAPSILTA, SE ON POIS TULEVAISUUDESTA!


Niina Jukkara
Kahden lapsen äiti, kansanedustajaehdokas, Vihreä Liitto.
Rajapatsaan koulun Savikannan vanhempaintoimikunnan pj,
Imatran kaupungin varavaltuutettu,
kulttuurilautakunnan jäsen.
Sairaanhoitaj,psykiatrinen hoitotyö.
............................................................................................................


Kai Ovaskainen
PERUSKOULU ON TASA-ARVON TAE


Reilun kymmenen vuoden aikana olen joutunut seuraamaan aivan liian läheltä kolmen suuren kaupungin koulusäästöjä.

Tampereella olin vuosina 1993-96 koulutuslautakunnassa, jonka valittavana oli lamatalouden oloissa vain huonoja ja vielä huonompia ratkaisuja. Tuolloin kaupungista lakkautettiin useita pieniä korttelikouluja alueilta, joilta lapsimäärät olivat selvästi huvenneet ja joilla muut koulut sijaitsivat turvallisen matkan päässä.

Noilla kipeillä ratkaisuilla turvattiin se, että luokkakoot ja tuntiresurssi kyettiin pitämään siedettävänä.

Nyt elämme aivan toisenlaista aikaa. Kansantaloutemme kukoistaa ja valtio kerää ennätysmääräiset verotulot. Silti olen työssäni Vantaalla ja ennen kaikkea kahden peruskoululaisen isänä Helsingissä joutunut todistamaan jopa lamavuosia kovempia tehostamisvaatimuksia.

Mistä siis kiikastaa? Miksi suurten kaupunkienkin opetuksesta vastaavat ilmoittavat haluavansa säästää seinistä, jotta ei tarvitsisi säästää laadusta?

Ongelmana ovat sekä raha että asenteet. Ja ongelman ydin löytyy niin valtion kuin kuntienkin tasolta.

Valtio on laman jälkimainingeissa kiristänyt kuntien taloutta reippaalla kädellä. Helsingiltä kupattiin vuosituhannen vaihteessa kerralla yli 300 miljoonan euron vuosittaiset yhteisöverotuotot, joita ei koskaan saatu sellaisenaan takaisin. Vantaalla on puolestaan laskettu, että 90-luvun ja tämän vuosikymmenen alun vero- ja valtionosuusmuutokset veivät kaupungilta 250-300 miljoonaa euroa.

Valtio on siis tehnyt parhaansa kuntien kurittamisessa ja opetuksen valtionosuuksien kutistamisessa. Ja sama meno jatkuu vieläkin: Vanhasen hallitus esittää opetusministeriön rahoituksen vähentämistä 30 miljoonaa euroa vuosina 2007-2011.

Hallitus ei siis näe peruskoulua investointina, johon kannattaisi satsata, vaikka ylpeilee mielellään Pisa-tutkimuksen tuloksilla. Mutta synnittömiä eivät ole kuntien päättäjätkään.

Tutkimusten mukaan kansalaiset olisivat valmiita maksamaan enemmän veroja turvatakseen vaikkapa laadukkaat lähikoulut, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudun kaupungit eivät uskalla lähteä kunnallisveron korotuksiin. Ne kilpailevat mieluummin keskenään kunnallisveron alhaisuudella kuin hyvillä koulupalveluilla.

Tähän asennevammaan on saatava pikainen muutos.

Kouluverkkomyllerryksen tiimellyksessä kannattaa kuitenkin muistaa, että pieni koulu ei ole automaattisesti hyvä ja suuri huono. Paljon tärkeämpää on se, miten koulu kykenee toimimaan.

Omat lapseni käyvät Käpylän yhtenäistä peruskoulua, jossa on nykyisellään lähes 800 oppilasta. Silti he eivät ole yhtenäkään aamuna lähteneet kouluun vastentahtoisesti. Ilmeisesti koulutyön hyvä organisointi ja kolme lähekkäin olevaa koulurakennusta ovat onnistuneet kääntämään suuruuden tällä kertaa eduksi.

Loppujen lopuksi tärkeintä onkin opetustyön riittävä resurssointi. Kansainvälisesti arvostetut oppimistuloksemmekin on saavutettu sillä, että tavallisessa peruskoulussa on ollut hyviä opettajia ja riittävästi monipuolisia tunteja.

Hyvä koulu on tasa-arvon tae. Tähän asti koulu on pystynyt tarjoamaan melko tasa-arvoiset eväät elämässä menestymiseen, eikä tilastoja heikentäviä koulupudokkaita ole juuri ollut.

Nyt näkyvissä on kuitenkin merkkejä siitä, ettei resurssipulasta kärsivä peruskoulu pysty enää tasaamaan lapsiperheiden kasvavan eriarvoisuuden vaikutuksia. Suomeen on syntynyt lasten luokkayhteiskunta, jossa köyhyys kasaantuu yksinhuoltajaperheisiin, monilapsisiin perheisiin ja perheisiin, joissa on pieniä lapsia.

Tämä eriarvoistumiskehitys on saatava nopeasti katkaistua.

Kai Ovaskainen (vihr.)
viestintäjohtaja, YTM
kahden peruskoululaisen isä
Helsinki
www.ovaskainen.info
................................................................................................


Timo Juurikkala
PERUSKOULUN PUOLESTA


Peruskoulu on Suomen tasa-arvoisen yhteiskunnan yksi keskeisimmistä elementeistä. Siksi peruskoulusta on erityisen suuri syy pitää hyvää huolta.Nykyisessä rahayhteiskunnassa tämä tarkoittaa riittävien resurssien turvaamista. Riittävän pienet luokkakoot ovat yksi tae laadukkaalle perusopetukselle ja erilaisuuden kanssa pärjäämiselle.

Maaseudun kyläkoulujen tappotahtia on myös hillittävä, ovathan usean tunnin mittaiset päivittäiset koulumatkat kohtuuttomia varsinkin alaluokkalaisille.Valinnaisuuden ja taito- ja taideaineiden vähentäminen etenkin yläluokilta oli suuri virhe. Se pitää korjata, ja samalla näivettymään päässeeseen kerhotoimintaan voisi puhaltaa uutta henkeä.Peruskoulun yksi tärkeä tehtävä on syrjäytymisen ehkäisy. Oppivelvollisuuskoulu tavoittaa koko ikäluokan ja tarjoaa sen takia erinomaiset mahdollisuudet ”varhaiseen puuttumiseen” ja ongelmien ennaltaehkäisyyn.

Erityisopetuksessa olen vahva integraation kannattaja: koko yhteiskunta on ”integroitu” – olemme kaikki tekemisissä toistemme kanssa. Tämän opetteluun peruskoulu on mitä parhain paikka.

Timo Juurikkala
erityisluokanopettaja
Vantaa
Vihreät - Uusimaa

....................................................................................................

Elina Moisio
KOULU KOTOUTTAA MAAHANMUUTTAJALAPSEN


Suomen kansa ei ole koskaan ollut siten homogeeninen, että olisimme yhtä heimoa ja kansaa. Suomalaisille on tosin yritetty rakentaa aitosuomalaista identiteettiä menneisyyden varaan. Suomenmaalla on kuitenkin historian saatossa asunut laaja joukko erilaista alkuperää olevia maahanmuuttajia.

Ihmisten liikkuvuus maasta toiseen on taas tässä historian vaiheessa kiihtynyt. Perheet liikkuvat, avo- ja avioliittoja solmitaan yli kulttuurirajojen, ulkomainen adoptio lisääntyy. Osa muuttaa vapaaehtoisesti, työmahdollisuuksien ja vaikkapa puolison perässä, toiset tahtomattaan, sotaa ja kauheuksia karkuun. Joka tapauksessa, lapsia ja nuoria maahanmuuttajia tulee Suomeenkin paljon.

Maahanmuuttajalasten kohdalla koulu on tärkeä kotouttamisen paikka. Koulu luo lapselle mahdollisuuden oppia kielen ja löytää oma sosiaalinen paikkansa, ystäviä ja aikuiskontakteja. Koulu ei ole vain oppimisen paikka, vaan siellä rakennetaan maahanmuuttajalapsen kotoutumisen perusta koko elämänkaaren ajalle. Peruskoulun tärkein tehtävä on tukemalla valmistaa nuori kouluttautumaan peruskoulun jälkeen ja siirtymään työelämään.

Kieli lienee kiistatta tärkein kotouttamisen väline. Parhaiten maahanmuuttajalapsista menestyvät koulussa ne, jotka ovat tulleet ala-asteen ensimmäisten luokkien aikana. He oppivat nopeasti kielen ja heistä tulee usein kaksikielisiä. Eniten vaikeuksia on niillä, jotka muuttavat Suomeen yläasteikäisinä.

Peruskoulun ja kodin kulttuurit saattavat törmätä monessa asiassa. Erilaisissa kulttuureissa on erilaisia suhtautumisia koulunkäyntiin ja läksyihin. Käsitys viranomaisen velvollisuuksista ja oikeuksista lasta ja perhettä kohtaan voi olla hyvinkin erilainen. Samoin näkemys siitä, mikä on esimerkiksi hyväksyttävä poissaolon syy, voi poiketa. Kommunikaatio kodin kanssa voi vaikeutua aivan jo puutteellisen yhteisen kielen takia. Vanhemmille pitäisikin kyetä tarjoamaan realistinen kuva suomalaisesta koulujärjestelmästä.

Joskus käy niin, että lapsi oppii kielen ja tapoja paremmin kuin omat vanhempansa. Perheen sisäisessä dynamiikassa voi tapahtua kummia, jos lapsi oppii ”lukemaan yhteiskuntaa” paremmin kuin vanhempansa. Hän saattaa joutua toimimaan omien vanhempiensa ja sisarustensa kotouttajana ja kasvattajana. Kehitys ei ole toivottavaa vanhempien vallan ja auktoriteetin näkökulmasta.

Kulttuurien törmäyskohta kouluissa on jatkuvaa neuvottelua sekä koulun että koko yhteiskunnan pelisäännöistä. Kanadalaisen tutkijan Richard Bourhisin mukaan yhteiskunnassa on julkiset arvot, johon kaikkien täytyy sitoutua ja niitä noudattaa. Ne on yleensä kirjoitettu lakeihin ja asetuksiin. Niiden lisäksi on olemassa yksityisiä arvoja siitä, kuten se miten ihmiset elävät elämäänsä, miten pukeutuvat, elävät ja puhuvat. Näihin julkinen valta ei yleensä puutu.

Raja ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaisen selkeä. On välillä kysyttävä, mitä pitää suvaita suvaitsevaisuuden nimissä ja missä raja kulkee. Esimerkiksi suvaitsemattomuutta ei pitäisi suvaita. Välillä näyttää siltä, että nykyajan Suomessa saa olla suvaitsematon suvaitsevaisuuden nimissä.

Koulumaailman neuvottelutilanteesta yhtenä esimerkkinä tutkijat ovat käyttäneet tapausta, jossa muslimitytön vanhemmat kieltävät tyttöä menemästä miespuolisen urheilunopettajan kanssa uimahalliin. Koulun velvollisuus on tällöin järjestää naisopettaja pitämään uimatunnin. Mutta jos vanhemmat vaativat, että opettajan on lisäksi oltava muslimi, siihen koulun ei tarvitse suostua.

Yhteiskunnan monimuotoistumisen myötä kouluissa joudutaan ottamaan huomioon enenevissä määrin mm. samaa sukupuolta olevien perheiden lapset, eri kansalaisuutta olevien vanhempien lasten muuttotilanteet ja vaikkapa evankelis-luterilaisesta uskonnosta poikkeavat vakaumukset ja uskonnot. Näiden kysymysten kanssa painiskeleminen on jo nyt koulujen arkipäivää. Kansallisen avautumisen, monikulttuuristumisen ja suvaitsevaisuuden kasvun hengessä, toivottavasti jatkossa entistä enemmän.

Elina Moisio
www.elinamoisio.fi
.........................................................................



Tuija Elina Lindström
LUOVA JA VASTUULLINEN YKSILÖ PERUSKOULUN KASVATUSTYÖN PÄÄMÄÄRÄNÄ (15.12.2006)

Avoimen, osallistavan demokratiamme kulmakivet muurataan laadukkaassa suomalaisessa perusopetuksessa. Perusopetus voisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota yksilön tekojen ja valintojen laajempaan yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Myös meillä lisääntyvät moninaiset sosiaali- ja terveysongelmat sekä ympäristön heikentyvä tila vaativat jokaisen kansalaisen itsereflektiota. Ympäristömme eheytymiseen johtavan toiminnan käynnistämisessä peruskoulu on avainasemassa.

Ainakin taito- ja taideaineiden opettajille on uuden opetussuunnitelman myötä selvinnyt ihmisen ryömittävä aukko: oli epätoivoisen suuri virhe vähentää taito- ja taideaineiden tuntimääriä. Jos päämääränämme on eheiden, itsetunnoltaan vahvojen, sosiaalisesti lahjakkaiden ja luovien kansalaisten kasvattaminen, tulee taito- ja taideaineilla olla koulussa huomattavasti nykyistä vankempi jalansija. Todella luova ja toivottava visio peruskoulun kehityksestä olisi oppiaineiden rajojen rohkeampi rikkominen, taiteen ja käytännön astuminen kaikkeen opetukseen. Avainasemassa on opettajankoulutus ja myös täydennyskoulutus, sillä opettajuuteen liittyy jatkuva työssä kasvaminen. Uskon, että tuntirajojen rohkeampi rikkominen vapauttaisi myös opettajien luovat resurssit kasvatustyön ja koko yhteiskunnan käyttöön. Luovuushan ei ole taloudellisista resursseista kiinni.

Tuija Elina Lindström
kansanedustajaehdokas (vihr.), kaupunginvaltuutettu (Jkylä)
musiikinopettaja, musiikkikasvatuksen tutkija , FL
.........................................................


Anna Cantell-Forsbom
HYVÄ PERUSOPETUS ON PARASTA ERITYISOPETUSTA/15.12.2006


Erityisoppilaiden ja erityisopetuksen tarve kouluissa näyttää jatkuvasti kasvavan. Kouluissa on yhä enemmän sekä oppimisvaikeuksista että monista muista ongelmista kärsiviä oppilaita. Oppimisvaikeuksien rinnalla ja/tai taustalla on erilaisia psyykkisiä oireita; aggressiivisuutta, masentuneisuutta, ahdis-tusoireita, itsetuhoisuutta. Ongelmien syyt ovat tietysti moninaisia ja yhteiskunnallinen pahoinvointi näkyy myös kouluissa.

Ratkaisu kasvavaan erityisopetustarpeeseen ei kuitenkaan voi olla erikoistumisen ja lähetekäytännön li-sääminen. Se tie on jo käyty loppuun. Psykiatriset tutkimus- ja hoitopaikat eivät riitä ja lapset jonottavat niihin joko oireillen kouluissa tai vapautettuna osittain opetuksesta. Kun luokassa on yksikin vaikeasti sairas lapsi, hän saattaa oireilullaan sekoittaa koko luokan toiminnan ja saada nekin oppilaat reagoimaan, jotka jaksaisivat opiskella normaalissa luokkatilanteessa. Ahdistus siirtyy ja levottomuus lisääntyy. Erityisopetuspaikat eivät myöskään riitä kaikille niitä tarvitseville, vaan osa erityisopetusta tarvitsevista oppilaista työskentelee normaaliluokissa.

Paras tuki kaikkien oppilaiden oppimisille olisi se, että perusopetuksen luokkakoot olisivat riittävän pieniä, ne oppilaat, jotka tarvitsevat lisätukea, saisivat sitä riittävän varhain ja opettajat jaksaisivat hoi-taa työnsä hyvin. Kuntien taloudellinen tilanne ja pula pätevistä opettajista on ajanut monet koulut kes-tämättömiin tilanteisiin. Erityisoppilaat tai muuten tukea tarvitsevat lapset ja nuoret jäävät vaille tarvit-semaansa tukea tai joutuvat odottamaan sitä niin kauan, että tilanteet pahenevat ja jopa kriisiytyvät.

Olemme joutuneet paradoksaaliseen tilanteeseen; kun peruspalveluista on säästösyistä tingitty, joudu-taan erityispalveluissa hoitamaan ongelmia, joita ei syntyisi tai jotka olisi hoidettavissa varhaisemmassa vaiheessa, halvemmin ja paremmin peruspalveluissa.

Perusopetukseen on siis sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää satsata riittävät resurssit, jotka mahdollistavat sopivan kokoiset luokat, mahdollisuuden toiminnan eriyttämiseen, tarvittavan lisä- ja tu-kiopetuksen ja erityisopetuksen.

Anna Cantell-Forsbom
Kasvatustieteen maisteri,
lastentarhanopettaja,
neljän lapsen äiti
vihreät uusimaa
www.forsbom.fi